.

.

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Meillä jouluna 2016


Nyt on se aika, kun perun kaikki menneet pahat puheeni jouluun liittyen. Myönnän, että joulun alla tuli sanottua ehkä jotain sellaista, joka ei joulutunnelmaa kohota. Niitä sanoja pääsi siinä kohti, kun viidennelläkään lahjaostosreissulla ei löytynyt mitään järkevää isotädille. Ja siinä kohti, kun kotona huomasin puolison lahjakerraston olevan väärää kokoa ja esikoisen uusien tossujen eri paria. Joulun alle sattuu paljon sellaista, mikä menee helposti mönkään. Arjen kiireissä eriparisten lahjatossujen puristus tuntuu helposti potenssiin kymmenen.


Vaan kaikki tuo rasitus häipyy sen siliän tien, kun aattopäivänä koti on kuosissaan. Kun kuusen alla ovat vihdoin paketeissaan ne kaikki oikeankokoiset ja samanpariset. Kun pöytä on katettu ja tunnelma on pysähtyneen odottava.


Istun kattamani pöydän päähän ja nautin juhlavasta näystä. Minulle joulu on juuri tämä! Eihän mitään todella hienoa kuulukaan saada ihan helposti. Vaivannäkö takaa oikean fiiliksen.


Joulunalusrituaaleihin kuuluu meillä melkein vuosittain empiminen: "Jaksetaanko tänä vuonna laittaa juhla?" Mutta viimeistään viikkoa ennen joulua esikoisen synttäreiden jälkeen se aina kirkastuu: "Tietysti jaksetaan ja todellakin halutaan." Kutsutaan isovanhemmat ja ehkä muitakin sukulaisia. Ollaan kiitollisia siitä, että voidaan laittaa joulu ja saadaan kutsua. Lapset osaavat odottaa sukujoulua, ja sellainen heille tehdään.


Minä pääsin kyllä tänä vuonna aika helpolla jouluruokien kanssa. Mies hoiti suurimman osan ruokakauppareissuista, laittoi kinkun, kalan ja perunalaatikon. Sain keskittyä siihen mistä ihan aidosti eniten tykkään. Sain kattaa ja nätistää ja tehdä ne omat salaattini. Fetaa ja granaattiomenaa minulle, kiitos!


Äitini hoiti leipomispuolen niin kuin joka joulu.


Eikä meillä ole joulukahvipöytää ilman ihanaa glögikakkua ja keskustelua sen kiilteen onnistumisesta.


Velikultien vauhti kiihtyy aattona iltapäivää kohti, kunnes kuin salamana iskee lamaannus ja epäusko: "Mahtaako se mokoma pukki tulla tänä vuonna ollenkaan?! Ja mahtaako sitä pukkia ollakaan?!"


Ja juuri silloin se pukki tulee. Eikä kukaan vedä sitä (feikki)pukkia parrasta, vaikka toisin on päiväkausia uhiteltu.


Paketteja oli aika sopivasti. Minun suosikkini oli poikien saama lemmikkikoira, jonka saa napista helppohoitoiseksi (=elottomaksi). Tulihan sieltä kaikenlaista autoa, kirjaa ja peliäkin. Ja minä sain pörrösukat. Niitä toivoin. Ja sitten aattoiltana huomasin, että tonttujen sijasta kotona juoksenteli ninjoja. Pukki taisi ottaa tontut mukaansa ja jättää henkivartijansa meille.



Minun joulufiilikseni täydellistyy pihasaunan löylyissä. Tuohon vanhaan hirsisaunaan saa sellaisen tunnelman, mitä mikään turha ei tavoita. Tänä jouluna olen joulusaunonut jo kahdesti. Ja pian taas mennään. Vielä ainakin yksi päivä köllötellään tässä pehmeässä joulupumpulissa. Katsellaan maailmaa joulunpunaisten silmälasien läpi. Eikä varsinaisesti silti nähdä yhtään punaista, vaikka aihettakin välillä tässä sokerihuurretussa seurassa olisi...


Rennon rauhaisaa joulun jatkoa kaikille lukijoille!

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.  

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hygge hukassa - sitä etsimässä


Kaamosaika on niin pirun pimeää, että siitä ei meinaa suomalaisella sisullakaan selvitä. Joulun aina luvataan tuovan valoa, mutta kyllä sen lähestyminen lähinnä kauhistuttaa. Tai no, ehkä se joulu ei kauhistuta niinkään kuin tämä joulunalusaika. Niin paljon pitäisi ja haluaisikin, jos vain olisi aikaa. Tukka nousee vähemmästäkin pystyyn. Kyllä tässä tarvitaan sisulle kaveriksi tanskalaista hyggeä. 

Hygge on maailman onnellisimman kansan elämäntapa, jossa hyvä mieli tulee kotoisasta nautiskelusta. Sytytetään kynttilät, kääriydytään vilttiin, nautitaan suklaapala viipyillen, ollaan hyvässä seurassa ja viihtyisässä ympäristössä iloisia ja rentoja. 

Kyllähän minä tuon tanskalaisen tunnelmoinnin tiedän ja siihen vankkumatta uskon. Olen ollut melkoinen hyggeilyn mestarikin aina välillä. Olen taikonut arjestakin hyggejuhlaa mennen tullen. Mutta mitäs sitten, kun hygge on hukassa?


Kotivuosien jälkeen olen todella nauttinut työelämästä, joka parhaimmillaan tarjoaa oikean tekemisen flown. Varjopuolena tästä muutoksesta on ollut hyggen hukkuminen. 

Kun seitsemän kotipäivää vaihtuu kahteen, on viisihenkisen perheen kodissa aika monta asiaa hoidettavana niinä kahtena päivänä. Siinä on tunnelmoinnit ja nautiskelut jääneet aika vähiin, kun koko lauantai kuluu raivokkaaseen raivaukseen ja sunnuntai uudelleenraivaukseen. 

Jostain tosin luin, että hyggeilyyn voisi kuulua myös kuohuviinin nauttiminen siivotessa. Se kuulostaa kyllä tosi hyvältä, mutta tarkoittaisi minun nykyisessä tilanteessani jatkuvaa hiprakkaa aina kun olen kotona. En ainakaan vielä kokeile kotoilua sillä reseptillä.


Lauantaina etsin kadonnutta hyggeä mustan jätesäkin kanssa. Jostain pitää luopua saadakseen uutta tilalle. Keittiön laatikoista ja leikkihuoneen kaapeista löytyi jätesäkillinen uutta tilaa hyggelle. Eteisen kaapeista raivasin toisen säkillisen. 

Oikeaa fiilistä houkuteltiin myös ikuisuuden odottaneilla korjaustoimenpiteillä. Mies korjasi vihdoin saranoiltaan revenneen kaapinoven ja makuuhuoneen repsahtaneen rullaverhon. Teimme myös periaatepäätöksen särkyneen kattolamppukuvun uusimisesta ja eteisen naulakon korjaamisesta. Mielialaani nosti kovasti myös se, että uunista pestiin viimejouluiset kinkkurasvat. Nyt on tilaa uudelle (rasvalle).


Ja kyllähän se hygge sieltä sitten vähitellen taas löytyi. Tänään tuli sellainen olo, että sytytänpä kynttilän. Otanpa suklaakonvehdin niin, että maistankin sen ihan kunnolla. Että onpa kiva olla ihan vaan kotona koko päivä - uudelleenraivaustarpeesta huolimatta. Jätesäkki kädessä ja suklaa suussa - sisulla ja hyggellä tästä ruuhkavuosielämästä selvitään. Ja huomenna onneksi pääsee taas kivoihin töihin (lepäämään).

Mikä on sinun vinkkisi elämästä nauttimiseen juuri nyt?

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.  

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Terveiset Helsingin humusta - BID&IBA 2016


Nainen Talossa on ollut viime viikot aivan hunningolla. Tässä kohti on ehkä syytä tarkentaa, että tarkoitan tietenkin blogia - en itseäni. 

Blogi ei ole päivittynyt, sillä minulla on ollut tavallista enemmän muuta ajateltavaa. Aloitin uudessa mukavan haasteellisessa työssä, mikä on todella innostavaa, mutta myös vienyt sitä energiaa, jota muuten ehkä kanavoisin harrastuksiin. 

Tänä viikonloppuna palasin kuitenkin blogiharrastuksen pariin. En voinut jättää väliin Indiedaysin puolivuosittaisia tapahtumia, joissa pääsee tapaamaan tuttuja ja nauttimaan hetken helsinkiläistä humua ja hömppää. Meillä on ollut tapana yhdistää blogitapahtumiin irtiotto arjesta pariskuntana, ja mies lähti mukaan reissuun tälläkin kertaa.



Inspiration Day –päivätapahtuma alkoi Konepajan Brunossa lauantaina klo:13. Minä olin kotona 1,5 tunnin ajomatkan päässä Brunosta vielä klo:12 pukeutuneena pyjamaan. Lounassotkujen siivous oli kesken ja kuopus vielä houkuteltava päiväunille. Lapsenvahdiksi tullut isäni puisteli päätään lähtötouhuille. En ollut edes pakannut, ja illan Blog Awardsiinkin piti olla jotain tyylikkään nättiä päällepantavaa.

Ei tässä nykyarjessa oikein ole ollut sijaa mietinnöille gaalatyylistä.  Luotin siihen, että kun heittää kassiin tarpeeksi monta mustaa vaatekappaletta jotkut niistä sopivat yhteen. Milloin ihmeessä minusta tuli juhlapukeutumisasioissa näin rento!?

Musta gaalatyyli

Miehen kanssa juttelimme automatkalla, että olisiko pitänyt jäädä kotiin, kun aika ei tunnu riittävän, ja kiire latistaa helposti kivatkin jutut. Tuo ajatus kuitenkin kumottiin alkuunsa, sillä yhteiset jutut ovat meille tärkeitä ja poikkeuksetta ne ovat enemmän tuoneet kuin vieneet energiaa. Henkinen virkistysvaikutus on havaittavissa viimeistään muutaman univelkatoipumispäivän jälkeen.



Ehdin päivätapahtumaan lopulta reiluksi tunniksi ennen sen päättymistä. Onnistuin vaihtamaan kuulumisia aika monen tutun kanssa ja jopa hieman inspiroitua tarjoiluista ja ohjelmasta.

Misorellan kanssa ihastuimme Annukalle tehtyyn kukkakoristeeseen ja kävimme teettämässä omat ruusukkeemme. Jaanan kanssa totesimme blogitapahtumien edustavan mitä parasta vastapainoa perhearjelle. Poikaperheiden ainoina naisina meillä riittää aiheesta päiviteltävää.



Ennen illan Awardseja pyörähdimme miehen kanssa Kauppatorilla ihmettelemässä uutta Allas Sea Pool -rakennelmaa. Aika huimaa, että Kauppatorilla voi pulahtaa lämpimään veteen vaikka keskellä talvea. Voin kuvitella, että tuolla sijainnilla Allas on aika hyvä turistimagneetti.



Illan Awardseissa oli edellisistä kerroista tuttu rento fiilis. Suosituimpia blogeja palkittiin. Minulle jäi palkituista mieleen erityisesti Kinuskikissan voitto sarjassaan. Se palkinto meni kyllä niin oikeaan osoitteeseen, sillä Kinuskikissa on rohkaissut havainnollisilla leivontaohjeillaan epätoivoisia perheenäitejä (minua) ylittämään itsensä keittiössä. 

Awardsien tunnelmia My Life -blogin Jaanan kanssa

Aika moni aikuisemman ikäluokan tuttu bloggaaja oli tällä kertaa valinnut kotisohvan tai jonkun muun paikan Awards -juhlien sijaan. Kiva, että Business Woman –blogin Pia oli kuitenkin tuonut iltajuhliin myös miehensä. Viihdyimmekin loppuillasta hyvin heidän seurassaan melkein puolille öin, mikä on minulle aivan maksimaalinen takaraja iltariekkumiselle.

Kuvaaja Henri Ilanen


Hotelliaamupalan jälkeen oli tänään jo kiire kotiin. Ihanaa, että sunnuntaista jäi vielä iso osa käytettäväksi kotona. Hotellissa oli taas vähän vääränlainen tyyny, ja parin tunnin uniaikaero tuntuu tällaisella rutiiniensa orjalla heti olotilassa. Luulen, että tälläkin kertaa hupireissun virkistysvaikutus on huipussaan vasta parin toipumispäivän jälkeen.

Mitä sinulle kuuluu? Millaisissa merkeissä sinä olet viettänyt pyhäinpäiväviikonloppua? 

Terveisin Katja

Lisää kuvia tapahtumista täällä.

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ. 

lauantai 15. lokakuuta 2016

Tsikkitsokkaa


Ron Mueckin paljon julkisuutta saaneet hyperrealistiset veistokset ovat nyt viimeistä viikonloppua esillä Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella. Tuumimme ystävän kanssa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja järjestimme itsemme paikan päälle.

Ihan oikeasti tuo näyttely tuli vasta hätävaravaihtoehdoksi, kun haluamaamme teatteriesitykseen ei saanut enää takarivin hattuhyllyä parempia paikkoja. Nyt jälkikäteen totean, että onneksi tuli, sillä olihan näyttely vaikuttava ja ehdottomasti paikan päällä nähtävä. Kuvat eivät välitä kokemusta eivätkä kerro koko totuutta.

Elämä näyttäytyi noissa liioitellun suurissa ja pienissä veistoksissa paikoin elävämpänä kuin elämä itse. Veistosten elämä vaikutti pääosin raskaalta ja rujolta. Olisipa kohottavaa saada vastaava taidekokemus ilosta ja toivosta. Vai olisiko sellainen korkeakulttuuria ollenkaan?

Kävimme taide-elämyksen päälle vähän hulluttelemassa keltaisella mainostavasssa tavaratalossa. Onnistuin ostamaan uudet nahkasaappaat ja avaamaan pelin myös joululahjahankinnoissa. Hyvä reissu siis jo siihen asti, ja ruoka oli vasta tulossa! 


Hans Välimäen luotsaama August von Trappe -ravintola sai muutama viikko sitten kovaa kritiikkiä Aamulehdessä. Meille Hansin kanapata maistui tunnelmallisen tyylikkäässä ympäristössä todella hyvin. Harmitti vain, kun annos oli niin pieni. Minusta on aina parempi, jos ravintolassa tulee vähän liian täyteen.

Kuparitalon vohvelikahvilan iso kaneliomenakermavaahtojäätelövohveli paikkasi onneksi hyvin pääruoan jättämää vajausta. Täytteineen tuo annos edustaa juuri sitä, mistä ravintolaruoassa tykkään; ihania makuja ja vähän liian paljon, on tosi hyvä! Kuparitalon vohvelikahvila on oikeasti hyvin viehättävä paikka. Suosittelen!


Laitanpa tähän samaan tarinaan nyt vielä totuuksia lasten suista. Facebookissa kiertää kiva kysely, jossa on tarkoitus kysyä lapsilta ja kirjata vastaukset juuri niin kuin ne kerrotaan. Minä haastattelin 8- ja 9-vuotiaita poikiani ja sain aika mukavia vastauksia.

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
Nyt heti!!!

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
Se että me ollaan sun kanssa. Sulle piirtäminen. Kokeen hyvin tekeminen.

3. Mikä tekee surulliseksi?
Jos jäädään vetkuttelemaan eikä tulla heti.

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
Puhumalla hassuja.

5. Millainen äitisi oli lapsena?
Oli hyvä koulussa.

6. Kuinka vanha äitisi on?
Oletko sä nyt 38.

7. Kuinka pitkä äitisi on?
170 tai 190

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
Bloggaaminen ja lenkkeily

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
Bloggaa tai juoksee tai laittaa ruokaa

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin mistä se johtuisi?
Blogin takia tai alkamalla tubettamaan

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
Kuvaamisessa ja vaatteiden valitsemisessa.

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
Jalkapallossa ja jääkiekossa. Auton tankkaamisessa ja tulen tekemisessä.

13. Mikä on äitisi lempiruokaa?
Ranskalainen buatsankka tai thaimaalainen tsikuuno

14. Mikä on äitisi lempipaikka minne mennä?
Lenkille ja harjulle.

15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
Mitä se tarkoittaa? Koska osaat valmistaa hyvää tsikkitsokkaa. Koska leikit ja silität.

16. Jos äiti olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
Iines Ankka. Batman-lehden supernainen.

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
Laitetaan ruokaa, mennään yhdessä lenkille, mennään elokuviin.

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
Molemmat tykkää ruuasta.

19. Mitä eroa teissä on?
Äidillä on pitkät hiukset ja pidemmät jalat. Mä oon parempi jalkapallossa.

20. Mistä tiedät että äitisi rakastaa sinua?
Koska sanot niin. Koska halit aina kun menen nukkumaan ja sanot hyvää yötä.


Yhteenvetona poikien vastauksista voisin todeta, että taidan tosiaan lenkkeillä ja puhua ruuasta aika paljon. Tuota buatsankkaa ja tsikuunoa haluaisin kyllä todella maistaa. Ja osaisinpa oikeasti valmistaa sellaista tsikkitsokkaa, josta 8-vuotiaskin voisi olla ylpeä! Luulen, että se taito voisi tehdä minut jopa kuuluisaksi. Nainen Talossa kuitenkin viihtyy ihan mielellään vähän pienemmissä piireissä.

Toivottelen mukavaa viikonlopun jatkoa. Jos sinulla on mahdollisuus mennä sunnuntaina Sara Hildenin museoon, niin käy vielä ihmeessä toteamassa Ron Mueckin veistokset aivan omin silmin.

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ. 

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Synttärit halloween-teemalla ja bataatti-fetapiirakka


Pikku paine tekee tehokkaaksi. Kotiäitinä olisin (ainakin ajatuksen tasolla) valmistellut halloween-henkisiä 8-vuotissynttäreitä öbaut kaksi viikkoa. Olisin stressannut siivouksen kanssa ja ehtinyt pyyhkiä peilit ja ikkunat varmaan pari-kolme kertaa turhaan ennen juhlahetkeä. Siinä välissä olisin sitten sadatellut lukemattomia uusia tahmatassun ja nenän jälkiä siellä ja täällä.

Nämä työssä käyvän äidin organisoimat pirskeet järjestyivät suuremmitta suunnitelmitta työviikon päätteeksi. Rekvisiitan hankin kaupasta ohikulkumatkalla, ja koti tuli siivottua porukalla synttäriaamuna. Onnekseni sain leivonta-apua. Perinteisestihän onnistuneen täytekakun vatkaamiseen saattaisin muuten joutua varaamaan pari-kolme iltaa. Nopeasti järjestyvät juhlat vaativat kyllä aika valmista ja helppoa pöytään.


Halloween-teemalla on minusta kiva järjestää juhlia. En tykkää kovin kamalasta hirviö-halloweenista, mutta silmämunarekvisiitta vielä menee. Omenakakusta tuli helposti aika säheä Lidlin silmäkarkeilla.


Tiger on Lidlin ohella synttärijärjestelijän lempikauppa. Tällä kertaa hain sieltä kertakäyttöastioita, coktail-tikkuja ja hienon mustan kynttelikön kakun päälle.




Nämä juhlat juhlittiin sukulaisten ja ystävien kanssa. Synttärisankarin koulukaverijuhlat ovat vielä edessä. Saattaa olla, että poika saisi viedä muutaman kaverin kanssaan elokuviin. Uusi Tatu ja Patu -leffa tulee teatteriin sopivasti syyslomaviikolla. Joku makkaranpaistoretki metsäänkin voisi olla kiva tapa järjestää kaverisynttärit, mutta kun syyssäästä ei ikinä tiedä, niin ehkä se idea haudataan. Joka tapauksessa kovin ohjelmallisia kotisynttäreitä meillä ei taideta poikasakille enää järjestää. Sellainen vaatisi kotiäidin aikataulun tai ainakin ylimääräistä energiaa.



Työkaverini tarjoili yhtenä perjantaina ihanaa suolaista piirakkaa, josta sain idean helppoon synttäritarjoiluun. Jaan reseptin tässä teillekin.


Helppo ja hyvä bataatti-fetapiirakka

1 pyöreä piirakkataikina, suolainen (Myllyn Paras tai Sunnuntai pakastealtaasta)
1 pkt (250g) fetaa tai kreikkalaistyylistä salaattijuustoa
1 prk creme fraichea
2 bataattia
rucolaa

Kauli puoliksi sulanut taikina ohueksi levyksi uunipellille. Murusta fetajuusto ja sekoita se tahnaksi creme fraichen kanssa. Levitä tahna taikinalle. Kuori bataatti ja leikkaa se pyöreiksi vajaan sentin siivuiksi. Lado siivut piiraan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 25 min. Leikkaa jäähtynyt piirakka sopiviksi annospaloiksi ja koristele rucolalla. Piirakan päälle sopisi rucolan lisäksi hyvin ripoteltavaksi myös erilaiset siemenet ja pähkinät. Tein piiraan edellisenä iltana ja lämmitin ennen tarjoilua. Hyvin toimi. Kokeilin tehdä vastaavaa piirakkaa myös punajuuresta. Sekin oli hyvä makuyhdistelmä.


Lopuksi vähän vaahteranlehtileikittelyä läheisessä puistossa. Kävimme keltaisessa puistossa ottamassa juhlafiiliskuvia ennen kuin vieraat saapuivat. Ei muuten ole kovin helppoa tallentaa sellaista rennon letkeää ja iloista lehtienheittelykuvaa, jota ei liike yhtään sumentaisi. Mitä useampi heittelijä, sitä vaikeampaa. Mutta ajatushan tästä välittyy.


Pienin pojista puuttuu kuvista, sillä hän oli jo tässä vaiheessa päivää sitä mieltä, että mokoma hassuttelu on tyhmä idea. Huonotuulisuuteen löytyi sitten syykin, kun juhlapäivän päätteeksi saatiin yrjöstä kutsumaton vieras ja todettiin päivystysreissulla korvatulehdus. Sellaistahan se on perhe-elämässä. Tilanteet vaihtuvat "naps vaan".

Tiedossa on siis parantelua sunnuntaille. Mitään tekemätön päivä ei kyllä kuulosta kovin huonolta tähän kohti itsellekään.

Leppoisaa sunnuntaita lukijoille!

Blogissa julkaistuja synttärijuttuja voit selata TÄSTÄ.

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ. 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Uuden arjen kuulumisia


Long time no write. Näin nopeasti ei ole kolme viikkoa kulunut ainakaan kolmeen vuoteen. Työssä käyvän ihmisen ajanlaskussa on aivan eri kaava kuin kotiäidillä.

On maanantaiaamu. Sitten yhtäkkiä ollaankin jo keskiviikkoillassa. Ja hupsis; perjantai-iltapäivä koittaa. Kaupan kautta kotiin ja rentoa viikonlopun aloitusta viettämään. Että jaksaa sitten lauantaina tehdä viikon edestä kotitöitä, pyykätä ne seitsemän koneellista. Ja kappas, taas ollaan kohta maanantaissa.

Kolmen vuoden hoitovapaan jälkeen työarki on ollut piristysruiske. Uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia paikkoja. Paljon myös ennestään tuttua ja vyöryllä mieleen palaavia asioita. Jonkinlainen paluu kokonaiseksi, sillä työidentiteetti on aika iso osa elämää sittenkin. Ehkä sen merkitys myös korostuu näin pitkän tauon jälkeen.



Olen nauttinut työmatkojen rentoudesta. Ajatella, että minulla on omaa aikaa autossa reilun tunnin verran joka päivä. Näin uutuudeltaan tuo on tuntunut erityisen mukavalta. Lempimusiikkia nappulat kaakossa, eikä yhtään jupinaa takapenkiltä. Jos vain jonakin iltana ehtisin kirjastoon maksamaan itseni vapaaksi lainauskiellosta, niin lainaisin vielä äänikirjan automatkoja varten. Joku ruotsalainen dekkari virittäisi sopivan jännästi uuteen päivään.



Minua varoitettiin ennen töihin paluutani, että työarjessa aika ei riitä sitten mihinkään. Sen olen kyllä jo huomannut. Minun aikani ei ole riittänyt oikein mihinkään sellaiseen, mitä en ihan viimeisen päälle halua tehdä tai mitä on koe aivan välttämättömäksi. Aika on uudessa arjessakin riittänyt ulkoiluun, juoksulenkkeihin, Pokemon-jahtiin ja pikanokosiin olohuoneen lattialla.

Aika ei ole riittänyt ihan jokaiseen vanhempainiltaan, kauppareissuun, siivoiluun, pyykkäykseen tai pihatöihin. Nyt voi priorisoida hyvällä omatunnolla. Kotona ollessa oli tekosyyt vähissä, ja siihen jo kyllästyin.

Lapsille työarkeni on ollut iso muutos, joten olen yrittänyt näinä viikkoina panostaa lasten kanssa vietettyyn aikaan. Onneksi on superosallistuva mies ja tukiverkkoja. Ettei kaikki lasten hyvä ole itsestä kiinni.



Tässä postissa on kuvituksena sunnuntaiulkoilua parin viikon takaa. Nythän metsässä on jo vähän enemmän ruskan sävyjä. Syksy on aina ollut minun vuodenaikani. Tunnen itseni energiseksi. Nautin kirpeytyvästä kelistä ja alati muuttuvista sävyistä ulkona. Kamerassa olisi paljon kauniita kuvia, sillä kuvien ottamiseen ei aikaa mene. Toinen onkin saada ne tänne blogiin asti.

Blogi päivittyy jatkossakin, mutta tahdista en tiedä. Koen tässä uudessa tilanteessa, että nyt erityisesti pitää olla perheelle läsnä eikä huudella puolihuolimattomia vastauksia tietokoneen takaa.



Nopeatempoista Instagramia olen päivittänyt ahkerasti myös näinä hiljaisina blogiviikkoina. Sieltä löytyy kuvia mm. eiliseltä reissulta Vaihmalaan, kun kävimme äidin kanssa juhlistamassa syntymäpäiviä. Söimme kauniisti kootut annokset saaristolaisleivällä ja savujuustolla kuorrutettua possunniskaa, joka tarjoiltiin parsa-kantarellipyttipannun kanssa. Ihania makuja. Mutta vähän harmitti, kun annoksen liha oli jäänyt liian kylmäksi.

Olen myös innostunut kokeilemaan Instagramin uutta Stories -ominaisuutta, joka on todella matalan kynnyksen tapa julkaista videoita. Nyt ymmärrän, miksi moni blogiystävä hurahti toissa vuonna Snapchatiin. Oletko sinä jo kokeillut Instan tarinoita?


Mukavaa ja energistä syyskuun loppua kaikille lukijoille!

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.